Palvelut

Ikkunoiden ja ovien kuntoarvio

Yrityksemme toimintaan on kuulunut alusta saakka vanhojen puuikkunoiden ja -ovien kuntoarviointien, inventointien sekä kustannusarvioiden tekeminen. Autamme sekä suunnittelussa että päätöksenteossa. Saneerauskohteissa olemme tottuneet toimimaan tiiviissä yhteistyössä Museo- ja Rakennusvalvontavirastojen sekä eri rakennusalojen asiantuntijoiden kanssa. 

Tässä esimerkkikohteitamme:

Lisäksi olemme edustettuina Puuteollisuusyrittäjät ry:n teknisissä jaostoissa sekä alan RT- kortti työryhmässä TK375 

(RT41-10431 ”Puiset ikkunat ja tuuletusluukut laatuvaatimukset”). 

Toimitusvarmuutta, kokemusta ja näkemystä.

Tavoitteenamme on se, että asiakas saa tilaamansa palvelun laadukkaasti toteutettuna ja sovittuna aikana.

Sujuva työskentely kohteessa vähentää muutostöistä aiheutuvia haittoja ja pienentää suuremmankin hankkeen riskiä.

Toimitusprosessissa on huomioitu aina yksityiskohtaisesti asiakkaan tarpeet, tilanne ja kohde mahdollisimman korkeatasoisen ja kestävän työn toteuttamiseksi.

Näin prosessi etenee meidän kanssamme:

Suunnittelu

Tuotesuunnittelussa piirretään työkuvat ja valitaan käytettävät materiaalit. Tässä vaiheessa varmistetaan myös se, että työt on mahdollista valmistaa valitulla tekniikalla. Lopuksi piirustukset hyväksytetään asiakkaalla.

Suunnittelemme ja aikataulutamme asiakkaan puolesta koko toimitusprosessin.

Valmistus

Työstämme ja kasaamme kaikki yksiköt tarkalla otteella. Valmistuksen aikana pidämme huolta, että kaikki toteutetaan sovitulla tavalla ja hankkeen vaatimalla laatutasolla.

Valmistamisessa käytämme tiukan laadunvalvonnan lisäksi aina ajan tasalla olevaa kalustoa. Työstöön käytämme Biessen Rover C-sarjan CNC-koneita.

Pakkaus, lähetys ja asennus

Työstämme ja kasaamme kaikki yksiköt tarkalla otteella. Valmistuksen aikana pidämme huolta että kaikki toteutetaan sovitulla tavalla ja hankkeen vaatimalla laatutasolla.

Valmistamisessa käytämme tiukan laadunvalvonnan lisäksi aina ajantasalla olevaa kalustoa. Työstöön käytämme Biessen Rover C-sarjan CNC-koneita.

Meille hyvin tehty työ ja tyytyväinen asiakas on liiketoimintamme tärkein tavoite.

Tutustu referensseihimme tai jätä tarjouspyyntö.